Kivelän tilan jalostussikala
Kivelän tilalla on pitkät jalostusperinteet. Tilalla on ollut jalostustoimintaa jo vuodesta 1969. Jalostuksessa kiinnitämme erityistä huomiota eläinten kestävyyteen, hedelmällisyyteen ja lihan hyvään laatuun. Kestävyyttä mittaavat muun muassa jalkakestävyys ja porsimiskerrat. Emakoissa huomioimme hyvät emo-ominaisuudet, kuten hedelmällisyyden ja kyvyn hoitaa porsaita. Hyvä kasvu ja rehuhyötysuhde ovat tietysti myös tärkeitä ominaisuuksia.
Palkittua jalostustyötä
Kaikki jalostussikalamme emakot ovat puhdasrotuisia suomalaisia yorkshire-emakoita. Tällä hetkellä tuotannossamme on noin 130 emakkoa. Uudistuksessa on myös jatkuvasti runsaasti ensikoita. Syntyvät pahnueet ovat sekä puhdasrotuisia että risteytyksiä. Risteytykset myymme ensikoiksi porsastuotantosikaloihin. Puhtaat yorkshiret jäävät pääsääntöisesti puhdasrotujalostukseen. Ylimääräiset puhtaat yorkshiret myymme ensikoiksi itseuudistaville tiloille.
Eläintemme laadusta kertovat useat vuosien varrella saadut kunniakirjat ja palkinnot. Tilamme on palkittu muun muassa suomen parhaana y-rodun jalostussikalana. Olemme saaneet tunnustusta toimintamme alkuvuosista lähtien, muiden muassa palkinnot parhaasta emakosta, karjusta, porsastuotoksesta ja koetuloksesta.
Poimintoja viimeisimmistä palkinnoistamme:
2012 Y-rodun paras jalostussikala, Figen/Snellman
2011 Y-rodun paras jalostussikala, Figen/Snellman
2010 Y-rodun paras jalostussikala, Faba
2009 Paras sikalan porsastuotos, Faba
Etsitkö tuotantoon juuri oikeita jalostussikoja?
Löydät myynnissä olevat eläimet siitossikakaupasta. Toimitamme kolmen kuukauden ikäiset hybridiporsaat tilauksesta. Päivitämme tiedot karjuista kauppaamme jo hyvissä ajoin, kun karjut ovat vielä pieniä. Tee varaus haluamastasi karjusta joko kaupassa, sähköpostitse tai puhelimitse. Muutoin löydät myynnissä olevat karjut siitossikakaupastamme.
Tee tilaus lomakkeella, sähköpostitse tai puhelimitse. Ota meihin yhteyttä!