Kivelän tila

Terveiset Kivelän tilalta Perniöstä! Olemme tilan isäntäväki, Juha ja Senja Ahlqvist. Tilamme tarina alkoi jo vuonna 1959, kun Juhan isä Ilkka Ahlqvist osti tilan puolisonsa Railin kanssa omalta isältään Nestor Ahlqvistilta. Tilan toimintaa alettiin heti kehittää. 1960-luvulla ryhdyttiin sikatalouteen, ja 1970-luvulla tila erikoistui jalostussikalaksi.

Vuosisatojen maatilaperinne

Vuosien kuluessa Kivelän tilan rakennuskanta on kokenut muutoksia. Olemme kuitenkin pyrkineet säilyttämään mahdollisimman paljon vanhaa. Tilan vanhin tänään käytössä oleva sikalarakennus rakennettiin 1980-luvulla kesäsikalaksi. 1990-luvun alussa rakennus remontoitiin talvikäyttöön ja peruskorjattiin vuonna 2013. Seuraava porsastuotantosikala nousi vuonna 1995, ja uusin jalostussikala 2001. Päärakennuksemme, erityisesti vaja ja Alitupa edustavat tilan vanhinta rakennuskantaa. Rakennuksen perustukset on valettu jo 1800-luvulla.

Kivelän tilalla on vuosien varrella ollut muitakin eläimiä. 1960-luvun alussa tilalla oli lehmiä ja kanoja, mutta niistä luovuttiin ryhdyttäessä sikatalouteen. Myöhemmin tilalla on ollut lemmikkilampaita ja -kanoja sekä Nana-hevonen. Tällä hetkellä Kivelässä on ainoastaan possuja ja muutama hiiret kurissa pitävä pihakissa.

Sukupolvet yhdessä

Tilamme töistä vastaa yhteistuumin kolme sukupolvea, joista jokaisella on oma vastuualueensa. Tilaa on aina hoidettu yhdessä, yhtymän muodossa. Seuraava sukupolvi on kasvanut sujuvasti mukaan toimintaan tilan arjessa. Nuorin sukupolvi eli Juhan ja Senjan jälkikasvu, kaksoset Kristina ja Kristian ovat tänään omistautuneesti mukana tilan toiminnassa ja kehittämisessä.



Lämpimästi tervetuloa Kivelän tilalle!

 

Free Joomla Lightbox Gallery
© 2015 Maatalousyhtymä Ahlqvist